lauantai 13. joulukuuta 2014

13. LUUKKU - MINÄ JA IVAR BOY

Koska aina silloin tällöin blogissa esiintyy myös Iivo, arvelin että kolmastoista joulukalenterin luukku voisi sisältää esittelyn tästä herrasta ja meidän yhteisestä historiasta :)

Ponimus maximus <3


Iivo, eli Iivari, oikealta nimeltään siis Ivar Boy, on tallinomistajien lämminverinen hevonen, jolla tällä hetkellä on oikeastaan vain yksi vakituinen vuokraaja/puoliylläpitäjä, jonka seuraksi siis minun on tarkoitus liittyä liikuttamaan Iivoa kerran tai kahdesti viikossa. 

Iivo on minulle kuitenkin tuttu jo vuosien takaa, sillä se on syntynyt Varkaudessa sillä ravitallilla, jossa nuorempana 2000-luvun alussa kävin säännöllisesti hoitamassa ja liikuttamassa hevosia. Ensimmäiset muistot Iivosta on tosiaan vuodelta 2002, kun se oli vasta vajaan vuoden ikäinen ja vielä emänsä, Brigiten kanssa tarhailemassa kun ensimmäisiä kertoja sen kotitallilla kaverin kanssa käytiin. Iivo oli ihana pitkäkoipinen tumma honkkeli, vähän hömelö häslääjä, mutta todella kiltti ja hyvätapainen pikkumies. Saatiin käsitellä sitä muiden hevosten ohella todella paljon, taluteltiin ja harjailtiin ihan normaalisti samalla kun Brigiteäkin hoidettiin ja käytiin tammalla ratsastamassa. Kun Iivolle tuli vielä vähän lisää ikää, aloitettiin myös ajo-opetus, johon oli mahtava päästä mukaan. Lähdettiin monesti kaverin kanssa ajamaan jollain vanhemmista hevosista, kun tallinomistaja tuli perässä Iivolla. 

Värivammainen pikkujätkä :D
On se äitinsä näköinen


Iivon täyttäessä kolme vuotta, yllätti tallinomistaja käskyttämällä minut sen selkään käymään. Muistan sen talli-illan todella hyvin, oli aivan järjetön pakkanen ja minulla oli todella tönköt toppahousut - ei siis mikään paras vaatetus nousta nuoren hevosen selkään ensimmäistä kertaa. Onneksi Iivo oli viisas ja rauhallinen, sekä hyvin käsitelty hevonen, eikä se oikeastaan ollut moksiskaan kun kammettiin minut selkään omistajan pidellessä Iivoa kiinni. Ennen kuin tajusinkaan, minut käskytettiin liikkeelle ja sittenpä sitä oltiinkin pihatiellä matkalla kohti metsää yksin hevosella, jolla ei ollut koskaan ennen ratsastettu - tai näin ainakin minulle sanottiin, en tiedä oliko joku sitä opettanut silloin kun en paikalla ollut. Ensimetrit meni puolin ja toisin kauhean jännityksen vallitessa, mutta kun tajuttiin Iivon kanssa että taivas ei putoakaan niskaan, voitiin huokaista helpotuksesta ja jatkettiin pieni lenkki ihan rauhallisesti köpötellen. Tiedän - ei mikään paras tapa "ratsuttaa", mutta onneksi mitään ei tapahtunut ja kaikilla oli hyvä mieli tuon jälkeen. Olin siis itse tuolloin 13-14 -vuotias, eikä minulla ollut oikeastaan minkäänlaista ratsastuskokemusta lukuunottamatta mitä noiden ravuroiden selässä olin roikkunut sen pari vuotta.

Vuosi 2003 ?
Iivosta tuli tosi kiva maastomopo, käytiin paljon kaverin kanssa sillä ja tallin toisella orilla, Santulla köpöttelemässä lähiteillä, eikä todellakaan olisi uskonut, että allamme oli kaksi kilpaoria, joista toinen vielä nuori. En ole tuon ajan jälkeen ollut monenkaan hevosen selässä yhtä varma ja luottavainen, vaikka monia on tullut ratsastettua.

Jossain vaiheessa siirryttiin kaverin kanssa käymään enemmän ratsastuskoulun tunneilla ja tuolla ravitallilla käyminen väheni myös parista muusta syystä johtuen. Meni hyvin paljon aikaa, enkä edes ajatellut, että näkisin mitään noista hevosista enää. Joensuuhun muutin vuonna 2008 ja aloin taas miettiä ratsastusharrastuksen herättelyä joskus vuonna 2011 muistaakseni. Googlettelin alueen talleja ja vuokrahevosia ja yritin päättää halusinko tunneille vai itsenäistä ratsastusta. Päädyin siihen tulokseen, että haluan ensin käydä pari kertaa ainakin itsenäisesti, että saan vähän tuntumaa, onko laji enää mieluinen ja mitä kaikkea on jäänyt mieleen vuosien takaa. Hyvin harvassa paikassa oli mahdollisuutta kuitenkaan päästä ratsastamaan ilman opetusta - edes valvonnan alaisena - jos et ollut "vanha tuttu". Muutamia paikkoja löytyi, mutta jotenkin en kiinnostunut rikkinäisillä hevosilla käyntimaastoista tai issikoilla menemisestä. Lopulta päädyin Mansikka-ahon hevostilan sivuille, joilla ilmoitettiin, että osaaville ratsastajille mahdollisuus itsenäiseen ratsastukseen joko Vikillä tai Iivolla. Soittelin omistajalle ja sovittiin ratsastus, jossa kaverille varattiin Viki ja minä sain Iivon. En edes heti tajunnut, että kyseessä oli sama hevonen, jolla olin jo nuoruudessa mennyt, kun sillon sen kutsumanimi oli ollut Iivari ja se oli ruskea silloin. Nyt olin menossa ratsastamaan kimolla Iivolla. Tutkailin kuitenkin hevosen kuvia ja tietoja netistä tarkemmin ja silloin tajusin että tuttu heppahan se on, ja olin aivan innoissani lähdössä ratsastamaan.

Vuosi 2011
Kävin pariin kertaan ratsastamassa Iivoa, tykkäsin siitä paljon, vaikka se olikin aika haastava kun itsellä oli pitkä ratsastustauko. Muistan, että ensimmäisellä kerralla sen ravin voimakkuus yllätti minut ja jouduin varoittamaan samaan aikaan kentällä olevaa kaveria, että pysyy poissa tieltä kun testasin laukkaa, oli nimittäin sen verran vauhdikas meno tuolloin. Iivolla oli siinä vaiheessa säännölliset vuokraajat, joten en ruvennut itse vakituisesti sillä käymään, vaan löysin vuokrahevosen toiselta tallilta ja lopulta rupesin vuokraamaan Piiparia täältä Mansikka-ahosta, jolloin taas aloin käydä säännöllisen epäsäännöllisesti ratsastamassa myös Iivoa. Vuosina 2012-2013 kävin todella paljon sillä parin muun vuokraajan ohella ja Iivo kehittyi hirveän paljon. Tai ehkä enemmänkin meidän yhteistyö kehittyi. Se alkoi rauhoittumaan ja laukatkin alkoi löytymään ihan kivasti ja käytiin paljon maastoilemassa kun oltiin päästy alun säikkykohtausten yli. Valitettavasti selkäni rupesi vaivaamaan kesällä 2013, kun minulla oli Iivo puoliylläpidossa ja jouduin lopettamaan ratsastuksen hetkeksi täysin. 

Vuosi 2012

Pikkuhiljaa palasin tietty takaisin ratsastuksen pariin, ja hankin lopulta Piirron ja menikin melkein vuosi ennen kuin palasin takaisin Mansikka-ahoon, tällä kertaa tosin oman hevosen kanssa, enkä näin ollen Iivolla kerennyt ratsastelemaan. Pitkään en kylläkään malttanut taas pysyä poissa Iivon selästä, kun katselin miten hyvin Annika sillä aina samaan aikaan ratsasteli kun itse menin Piirrolla, ja jossain vaiheessa eräänä päivänä sainkin suoritettua taktisen hevosten vaihdon ja löysin taas itseni Iivon selästä :D 

Kesällä 2014
Aivan mahtava fiilis oli, kun käytiin kesällä Iivon elämän ensimmäisissä ratsastuskisoissa Jokirannan harjoituskoulukilpailuissa. Annika meni raviohjelman ja minä helppoC:n. Ei ollut mitään väliä, vaikka suoritus ei mennyt ihan nappiin ja prosentit ei yltäneet edes hyväksytyn rajalle, mutta olin vain niin ylpeä tuosta herrasta ja siitä, miten mahtava muutos siinä oli tapahtunut siihen verrattuna, millainen se nuori oripoika oli kun ensimmäistä kertaa sen selässä penskana kävin.

Jokirannassa syyskuussa 2014

Kesälläkään en säännöllisesti käynyt Iivolla, koska Piirron kanssa meni todella paljon aikaa. Nyt kuitenkin aikaa on vaikka muille jakaa, kun Piirto on lähtenyt ja Tessan kanssa ei vielä mitään tehotreeniä vedetä, joten yritän päästä aina mahdollisuuksien mukaan Iivo-pojulla ratsastelemaan.

Viime sunnuntaina :)

Iivo on nykyään todella kiva, varsinkin kouluratsuna, vaikka toki lämminverisellä on omat rajoitteensa ja työtä sen kanssa saa aina tehdä. Sillä on kuitenkin nyt todella hyvä pohja, josta voi lähteä hakemaan yhteistä säveltä :)

5 kommenttia:

  1. Onpa erikoisen värinen lämminverinen! Harvemmin näkee kimoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Iivossa on myös orlovia, taitaa sieltä tuo väritys olla peräisin :)

      Poista
  2. Käytetäänkö iivollakin kimblewickiä? Eikös se ole aiKa kova kuolain? miksi käytät sitä molemmilla hevosilla? :)

    VastaaPoista
  3. Ei käytetä Iivolla, kunhan kokeilin tuolla kertaa sille kun ei ole sopivaa kuolainta löytynyt, ei ollut kuitenkaan hyvä, vaan seuraavaksi hankittu tavallinen suora kuolain oli parempi. On menty myös kuolaimettomalla ja hackamorella.

    Kovathan ne on, riippuen toki ohjan paikasta. Tällä hetkellä kuitenkin ainoat jotka Tessa hyväksyy suuhunsa ilman kielellä pelaamista ja kuolaimesta hermostumista, etsinnässä on kielentilallinen suora kuolain, mutta näyttää olevan hyvin hankala löytää muita kuin sprengerin kalliita versioita. Tessalla olen nyt kahdesti noita käyttänyt, muuten ollaankin sitten kokeiltu lähes kaikkia mahdollisia muita (pehmeämpiä) kuolaimia, mutta ei ole parempaa vielä löytynyt, suora kuolain ilman kielentilaa oli sen mielestä maailman kamalin asia -.-

    VastaaPoista
  4. Hei.. ihana kuulla miten hienosti iivarilla on asiat. Isän kuoleman jälkeen tein 2v töitä et se pääsisi ravikolari pelosta irti. ( isäni joutui sen kanssa leppävirran jääraveissa todella pahaan kolariin ..takaa tuli heppa päälle) vaihdoin magpie's betty bean poni.. tyttölleni. Ja pyysin hyvää jatko paikkaa jos tuntihepaksi ei ole. Se aina ollut herkkä tunteellinen poika. Rapsutuksia sinne 2 muultakin velipuolelta... T. Kati suominen

    VastaaPoista