Piirto


 

"Piirto"
Suomenhevonen
Ruuna
23.4.2009
oma 13.10.2013-23.11.2014

Piirto päätyi minulle oikeastaan täysin vahingossa, sillä tarkoituksenani ei ollut hankkia hevosta, liikutettavia olisi riittänyt vaikka muille jakaa. Kuitenkin kesän jälkeen kun Piirto palasi laitumelta tallille, jossa erästä lämpöistä tammaa olin liikutellut jo jonkin aikaa, halusin käydä selässä kokeilemassa millainen tämä nuori suokkipoika olisi ratsastaa. Tarkoitus oli siis että olisin ruvennut liikuttamaan myös Piirtoa, siitä kun ei ollutkaan tullut ravuria laukkaherkkyyden takia ja oli silloin täysin joutavana.

Ensimmäinen ratsastuskerta ei ollut ihmeellinen, sillä Piirto ei ihmeitä osannut, kuten saattoi olettaakin. Se oli 4-vuotias ja sitä oli harjoitettu vain kärryjen kanssa, lukuun ottamatta muutamia satunnaisia kertoja, kun selästä käsin sillä oli käyty kävelemässä. Huomasin sen kuitenkin ymmärtävän hyvin mitä pyysin ja olevan kohtuullisen herkkä avuille. Tykästyin Piirtoon siis heti ensi kokeilulla, ja taisin jo silloin "uhata" että veisin sen mukanani enkä takaisin toisi :D Niinhän siinä kävikin, Piirto lähti pari viikkoa tuon jälkeen minulle koeajalle ylläpitoon ja sille tielle jäikin.

Luonteeltaan Piirto on erittäin lempeä ja hyvätapainen, tosin välillä kuitenkin turhautuu melko herkästi hankalien asioiden harjoittelussa. Käsiteltäessä se on aivan täydellinen ja kiltti pullaponi. Virtaa sillä riittää tarhassa touhuamiseen ja kaikki paikat ja irralliset tavarat pitää tutkia erittäin tarkasti, samoin karsinassa Piirto tutkii suullaan kaikki paikat.  Liikuttaessa Piirto on rauhallinen ja kuuntelee kivasti, vaikka olisi joutunut olemaan useammankin päivän vapaalla, eikä yleensä keksi mitään tyhmyyksiä. Piirto on maastovarma, se ei pelkää autoja, traktoreita, rekkoja, koiria tai oikeastaan mitään mitä tähän mennessä on vastaan tullut. Se saattaa kuitenkin säpsyä välillä, mutta pysyy hyvin käsissä tilanteessa kuin tilanteessa ja menee rohkeasti vähän jännittäviinkin paikkoihin pyytämällä. Välillä se innostuu laukassa pukittelemaan, varsinkin jos kaverit menevät kovempaa ja itse meinaa jäädä jälkeen, mutta se ei kuitenkaan lähde ryöstämään, vaan tekee pukin ja komentamalla palaa nopeasti takaisin ruotuun.

Piirron myin henkilökohtaisista syistä talvella 2014 ja sen silloiseksi tasoksi voisin arvioida heB ja re60 (kotona tosin mentiin 80 rataa, mutta kisoissa 60-70 luokkia).
 

3 kommenttia:

  1. Piirrollahan on tuttuja nimiä suvussaan! :D Emän puolella. Hoidin joskus vuonna nakkimakkara Ylämyllyllä kotini lähellä olevalla orilaitumella Ulin-Utun (Piirron eee.) jälkeläisiä Utun Totoa, Utun Vinkkua ja Utun Ruutua, Lehmossa ala-asteaikaan orivarsaa nimeltä Rainon-Poju ja tammavarsaa nimeltä Rainon-Tähti ja sitten 17-vuotiaana vietin kesän Rääkkylässä tallilla jossa vanha herra Raino itse asusteli (aivan hurmaava ori) jälkeläisineen. Utun Totoon törmäsin vielä myöhemmin kun muutin tänne Nurmekseen ja se asusteli kaverillani. :) Pienet on piirit siis.

    VastaaPoista
  2. Kappas, pienet on tosiaan piirit :D Piirtohan tosiaan tuli minulle Vaiviosta kasvattajalta, eli ihan paikallista tuotantoa on :DD Jos sulla on kuvia noista, niin olis kiva nähdä :)

    VastaaPoista
  3. No sillon elettiin paperikuva-aikaa ja äiti ei kovin mielellään antanu talouden ainutta kameraa tallille, niin ei ole yhtään kuvaa. :D Mutta sukupostista löytyy kyllä noilla nimillä. :)

    VastaaPoista