Repe


Peikonpojan Rapa-Tassu
"Repe"
7.4.2010
Repe on minun lellivauva, lempinimiä sillä on yhtä paljon kuin emännällään mielialanvaihteluita, eri lukemattomasti. Vakiintuneita nimiä ovat "Possu", "Reppana" ja "Repsukka", joita se tottelee ilomielin, jopa paremmin kuin "Repeä". Jostain syystä se myös tunnistaa sanat "ruoka" ja "possunkorva", jotka kuultuaan se herää sikeimmästäkin horroksesta ja pinkaisee paikalle salamana.

 Muina aikoina Repe on erittäin tylsää seuraa, joskus olen jopa kesken päivän tajunnut, että viimeksi näin sen aamulla, ja iltapäivään mennessä se on viettänyt aikansa vierashuoneessa nukkuen.  Repe siis herää unestaan vain käydäkseen ulkona, syödäkseen tai kiusatakseen vieraita. Ulkona se on erittäin innostunut haistelemaan ja juoksemaan vapaana, ja otankin sitä tallille mukaan aina kun mahdollista. Hevosten kanssa Repe tulee toimeen ihan hyvin, kunhan ne eivät tule liian lähelle sitä, sillä jos tulevat, lähtee Repe häntä koipien välissä karkuun ja haukkuu kunnollisen välimatkan päästä. Vieraita on tosiaan myös kiva kiusata, varsinkin jos kyläilemään sattuu sellainen henkilö, joka pelkää koiria. Silloin Repe innostuu tunkemaan syliin, tönimään ja nuolemaan kyläilijää vaikka koko vierailun ajan. 



Repe on luonteeltaan siis todella kiltti ja tykkää kaikista ihmisistä. Se on perso ruualle ja tykkää leikkiä kaiken kokoisten koirien kanssa. Isosta koostaan huolimatta se ei koskaan leiki liian rajusti, eikä sitä saa ärsytettyä puremaan, vaikka monet pikkukoirat ovat siinä parhaansa yrittäneetkin :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti