perjantai 7. helmikuuta 2014

Millainen ratsastaja minä olen?

Tässä on nyt pari päivää kun minun ei tarvitse käydä tallilla, sillä Piirron hoitajat huolehtivat hepasta ja sen liikutuksesta. Ehdin siis hyvin kirjoitella minua mietityttäneestä aiheesta, eli tasostani ratsastajana ja siitä miten tähän tilanteeseen olen päätynyt. Osa asioista on toistoa tästä postauksesta, mutta se sallittakoon.

(muoks. tarkoitukseni oli  vain analysoida minun ja Piirron maastoiluongelmaa nyt, kun Ansku todisti hyvin menneellä maastolenkillä, että vika ei ole hevosessa vaan minussa, mutta ajauduin vähän sivuraiteille ja tekstiä tuli paljon enemmän kuin olin ajatellut :D)

En ole kovinkaan osaava ratsastaja, ainakaan jos taito määritellään kisatulosten ja suoritettujen ratsastusmerkkien perusteella. Suoritettuna on HeB-merkki vuosien takaa ja sekin taisi mennä juuri ja juuri läpi. Esteillä olen käynyt pyörähtämässä kerran 60cm luokassa. Tämäkin tapahtui yli kymmenen vuotta sitten. En myöskään näytä kauhean hyvältä ratsastajalta hevosen selässä. Ryhdissä on hyvin paljon parantamisen varaa (myös muutenkin kuin ratsastaessa) ja muutenkin istunta saattaa olla vähän hakusessa ajoittain. Vasta pari vuotta sitten sain ensimmäistä kertaa hevosen kulkemaan muodossa, aiemmin en ole edes yrittänyt enkä ole asiaa sen kummemmin miettinyt.

Istun helposti etukenossa ja tasapainon horjahtaessa jään vetämään ikävästi ohjasta (hevonen: Ivar Boy) 
En ole saanut hirveästi opetusta ratsastuksessa, sillä ensimmäiset vuodet vietin ravureiden parissa ja sen jälkeen satunnaiset ratsastustunnit ja -leirit eivät paljo taitoja kerryttäneet. Suurin osa hevosharrastuksestani on painottunut puskailuun, projektiheppoihin ja muihin hankaliin tapauksiin tai perustaidot osaaviin vuokraheppoihin, sekä ihan vaan hoitamiseen ja muihin tallihommiin. En siis ole päässyt oppimaan täydellisen istunnan saloja ja hienovaraista apujen käyttöä, enkä ole niittänyt kunniaa kisakentillä. 

Ilman satulaa ryhti on yleensä parempi, tosin olen sitten ylivarovianen etten jää ohjaan kiinni (hevonen: Piiparin Ari)
Olen kuitenkin saanut paljon kokemusta erilaisista hevosista ja niiden käsittelystä. Ennen kuin olin ensimmäistä kertaa ratsastuskoulussa käynytkään, osasin jo hoitaa ravurin jalat rankan hiitin jälkeen, puhdistaa ja hoitaa haavat, olla apuna vuolussa ja kengityksessä, ollut mukana vieroittamassa varsaa ja totuttamassa sitä ajoon ja ratsastukseen. Olin ala-asteikäisenä käsitellyt nuoria hevosia ja oreja ja käynyt hiittiradalla kilpahevosilla, sekä olin saanut olla yksin (kaverin kanssa) vastuussa useasta hevosesta, niiden hyvinvoinnista ja liikutuksesta. Nämä hevoset eivät olleet helppoja pikkuponeja, vaan isoja, huippukunnossa olevia reaktiivisia juoksijoita, joita ei missään nimessä oltu koulutettu ratsuiksi, mutta hetkeäkään ei epäröity tehdä mitään mihin oli lupa saatu ja pienistä vastoinkäymisistä huolimatta kaikki meni aina hyvin.

Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin v.2001. Tämäkin oli ravuri ja tallin villein ori, mutta kiltisti kuljetti minua pitkin tarhaa :D (hevonen: Kuvan-Poika)
Nuorena opin siis hevosten käsittelystä enemmän kuin ikinä olisin voinut ratsastuskoulussa oppia. Opin myös lukemaan hevosta ja pääsin näkemään niiden keskinäistä kommunikointia ja laumahierarkiaa, sekä näin millä tavoin "vanhan kansan" hevosmiehet käsittelivät eläimiään. Ratsastuskouluun mennessä hevoset vaikuttivat mielestäni hyvin vaisuilta sen jälkeen kun oli tottunut siihen, että oreja tarhaan viedessä sai olla varovainen etteivät ne karkaa läheiseen tarhaan tammojen luokse, tai siihen kun ravuri oli heti valmiina juoksemaan kun se irrotettiin narusta tallin edessä kärryt perässä :D Tykästyinkin tuntihepoista niihin vähän haastavampiin, jotka saattoivat olla vähän äkäisiä ja uhittelevia ratsastajia kohtaan, mutta itse tykkäsin laitella niitä valmiiksi pienempiä tuntilaisia varten ja yhtä tälläistä heppaa hoidinkin jonkin aikaa ennen kuin se myytiin pois.

Ratsastustunnilla 2004. Tämä oli 5-vuotias ja hirveä häslääjä, eikä osannut hirveästi mitään, mutta tykkäsin mennä sillä silti. (hevonen: Urmikin Tähti)
Myöhemmin, nyt jo aikuisiällä minulla on ollut muutamia vuokraheppoja ja muita liikutettavia, jotka eivät ehkä koulutustasoltaan ole olleet heC:tä kummoisempia, mutta ovat silti antaneet minulle paljon iloa ja kokemuksia. Olen päässyt ratsastamaan hyvin haastavia tapauksia ja opettamaan muutamille perusjuttuja sekä autellut omistajia, jotka eivät itse ole pärjänneet hepoilleen ja on tarvittu tarpeeksi tyhmää rohkeaa tyyppiä, joka kapuaa hevosen kuin hevosen selkään. Suurin osa vuokrahepoistani ovat kuitenkin olleet aika rentoja tapauksia, ja olen päässyt maastoilemaan paljon näillä, sillä tähän asti se on ollut lähinnä sydäntäni.

En siis ole tasokas ratsastaja, mutta ei ole vielä yhtäkään hevosta löytynyt, minkä selkään en olisi suostunut menemään ja olen nauttinut täysin rinnoin ratsastamisesta aina, oli alla minkälainen hevonen tahansa. Olen melko rohkea ja periksiantamaton, enkä vähästä säikähdä, mutta kuitenkin pidän järjen mukana tässä touhussa, enkä lähde tekemään mitään typerää. 

Tilanne nyt: Minulla on nuori, melko hyvätapainen ja kiltti hevonen, joka ei osaa vielä paljoa ja minun vastuullani on, että se oppii tarvittavat taidot oikein. Käymme tunnilla kerran viikkoon ja osaavammat ihmiset ratsastavat välillä hevosta myös, jotta saisin apua sellaisilla osa-alueilla, joita en itse niin hyvin hallitse. En ole vieläkään heB-tasoa parempi, välillä tuntuu etten yllä sinnekään. Silti opettelen rohkeasti uusia asioita enkä epäröi pyytää apua minua paremmilta, jopa paljon nuoremmilta hevosihmisiltä. Haluan oppia ja kasvaa Piirron kanssa sellaiseksi ratsukoksi, jonka yhteistyö toimii saumattomasti, ilman luottamuspulaa.

Monesti pitää alussa neuvotella että työskennelläänkö tänään vai ei. Yleensä saan tahtoni läpi :D
Alku ei ole ollut helpoin mahdollinen, ja olen välillä miettinyt, olisiko pitänyt hankkia vähän vanhempi, jo valmis opetusmestari, mutta silti en Piirtoa pois vaihtaisi. Minulle tullessaan Piirto pukitteli paljon, niin kentällä, pellolla kuin maastossakin. Nykyään se ei pukittele kentällä lainkaan, maastossa vielä jonkin verran. Ilmeisesti maastossa sekoilu onkin täysin minusta kiinni, sillä kun osaavampi ratsastaja kävi sillä maastoilemassa yksin, Piirto oli käyttäytynyt oikein hyvin, paremmin kuin minulla ikinä. Minun on siis parannettava omaa käyttäytymistäni ja asennettani maastoiluun, sillä Piirto vaistoaa heti, että olen hieman epävarma ja aloittaa testaamisen, jonka johdosta muutun vielä epävarmemmaksi ja saatan jäädä kiinni suuhun tai istua jännittyneesti, mikä tekee Piirron olon puolestaan ikäväksi. Tästä oravanpyörästä on päästävä eroon, eikä siihen auta mikään muu kuin rohkaistuminen ja jatkuva maastoilu, mielellään niin, että saataisiin hyviä kokemuksia aikaiseksi.

Piirto on ihana kun sen saa heräteltyä ja se alkaa oikeasti liikkua. Maastossa taas liikettä löytyy vähän liikaakin...
 En ymmärrä, mistä meidän maastoiluongelma on syntynyt, sillä en ole ikinä pelännyt millään hevosella maastoon lähtemistä. Ei ole haitannut, vaikka olisi pitänyt mennä ilman satulaa säpäkällä hevosella autotien vartta pitkin ja laukata kahdella ravurilla pitkin hiekkateitä. Olen ollut säikyillä, pukittelevilla ja pystyynhyppivillä hevosilla maastossa, samoin kuin käynyt hölkkälenkeillä kuolaimeen kiinnipurevalla ja ryöstävällä hevosella. Piirtohan on siis näihin verrattuna ihan helppo tapaus, perusputte joka vähän testaa vaan ratsastajaa aluksi. Mikä siis on ongelmana? Siihen kun keksin vastauksen, olen huomattavasti lähempänä rentoa maastoilua oman hevosen kanssa, nyt nimittäin jännittää valtavasti ajatuskin maastoilusta, vaikka tallimme maastot ovat erittäin turvalliset ja muutenkin mahtavat, eli sen suhteen ei pelättävää piätisi olla.

Viikon päästä olisi tarkoitus lähteä Milolla käymään tutustumassa maastoihin, yksin. Olen siis Milolla ratsastanut vain pari kertaa kentällä/maneesissa, mutta silti en epäröi lainkaan lähteä sillä liikenteeseen, vaikka loogisempaa olisi, että lähes tuntemattomalla hevosella meneminen jännittäisi enemmän kuin omalla, mutta kun ei niin ei :D
Jospa tämäkin "komea" ratsukko pääsisi pian rentouttavalle maastolenkille? 

5 kommenttia:

  1. Meillä on hyvin samanlainen hevoshistoria! :D Tai oikeastaan täysin identtinen. Minä olen alkanut "oikeasti ratsastaa" vasta nelisen vuotta sitten ja näistäkin vasta kaksi viimeistä vuotta valmentautuen. En kuitenkaan hekumoi kisaamisesta vaan siitä, että oppisin ratsastamaan ja kouluttamaan nuoria (ehkä tulevaisuudessa omia kasvatteja) pidemmälle. :)

    Ajattele kuinka hyvä tasapaino, hevostuntemus ja perstuntuma sinulle on kehittynyt! Nyt sinun on huomattavasti helpompaa (ja kunnon valmentajan avulla myös nopeampaa) kehittyä ratsastajana, koska tunnet esimerkiksi muutokset askellajeissa satulaan paremmin kokemuksesi ansiosta. :) Sitkeällä työllä tosiaan koitetaan täälläkin päässä pukertaa, että vertaistukea on kyllä saatavilla! :D Ehkä lähdetään joskus kimpassa hevosinemme jonnekin teholeiri-viikonlopulle?? Voisi tehdä hyvää. ;)

    Villi veikkaus kysymykseen miksi juuri Piirron kanssa jännäät maastoilua: koska se on OMA. :) Ei siinä ole mitään järkeä tai logiikkaa, mutta niin se vaan tuppaa menemään. Ensimmäinen oma hevonen aiheuttaa outoa hysteriaa oudoissa tilanteissa. Koin saman 15 vuotta sitten ekan oman hevoseni kanssa ja minullakin sentään oli kilometrejä takana kaiken maailman suuttomilla ravureilla ja kurittomilla poneilla. Tsemppiä! Aika hoitaa hysteriat. ;)

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla että on muitakin, jotka on päässyt opettelemaan ratsastusta vasta myöhemmin ihan kunnolla :D Olen kyllä tyytyväinen, että nuorempana ei ollut mahdollisuutta aloittaa ratsastuskoulussa, vaan päädyin noille pienemmille talleille, kyllä sen hyödyn on huomannut monta kertaa vuosien aikana.

    Olet kyllä varmasti oikeassa, jännitys johtuu siitä, että ensimmäistä kertaa on se oma heppa alla ja sen kanssa pärjääminen on ihan täysin omalla vastuulla. Eiköhän me tästä rohkaistuta ja pikkuhiljaa jos alkaisi myös maastoilu sujumaan :)

    Teholeiri olis kyllä ihan huippu joskus, joutuis sekä ratsastaja että hevonen ihan kunnolla töihin ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä vanhempi kuva piiparista! Nykyään sen kuulumisia voi katsella mun blogista jos kiinnostaa! :)

    www.livingwithfinnhorse.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun linkkasit blogisi, olenkin välillä miettinyt mitä Piiparille kuuluu, jään seurailemaan teidän menoa :)

      Itsehän vuokrasin Piiparia parin vuoden ajan ja tykkäsin siitä todella paljon, varsinkin alkuhankaluuksien jälkeen se oli oikea unelmaheppa, luotettava ja muutenkin kiva :)

      Poista
    2. Kiva kuulla ja löytää näin ihminen jolla kokemusta siitä :) se on kyllä aivan ihana hevonen.

      Sinulla kanssa kivan näköinen suokki, jään mielelläni lukemaan muidenkin suokki ihmisten kuulumisia!

      Poista