Mahtava viikonloppu

Oli kyllä aivan loistava viikonloppu! Kelit on olleet mahtavat, ja oikealla pukeutumisella ei ole kireät pakkasetkaan haitanneet menoa lainkaan. Koko viikonloppu meni siis tallilla, sillä tein lauantaina ja sunnuntaina aamutallin, minkä lisäksi tietty liikutin Piirron perjantaina ja lauantaina. Tässäpä siis pikakertaus viikonlopun tekemisistä kuvineen.

Perjantaina tulin tallille yhtä matkaa toisen tallilaisen kanssa, sillä huomattiin muutama päivä sitten että asutaan naapureina. Helpottaa kummasti kun välillä voi mennä samalla kyydillä. Hän oli lähdössä maastoon, joten extempore päätin kysäistä josko Piirron kanssa sovittaisiin mukaan. Sovittiinhan me, ja oli ihana päästä pitkästä aikaa pois tallialueelta, vaikka meidän käyntimaastoa ei kovin rentouttavaksi voi sanoa. Piirto oli älyttömän jännittynyt heti alusta asti, se steppaili ja meinasi törmäillä jatkuvasti toiseen hevoseen. Lisäksi heti maastopolulle päästyämme, se yritti jatkuvasti pukitella: kuului vaan örähdys ja se pomppi ja hötkyili edestakaisin. Prkl että meinasi hermo mennä, mutta sinnikkäästi mentiin kaverin perässä puolisen tuntia, jonka jälkeen lähdin Piirron kanssa takaisin tallille, että ei oltaisi enää riippakivenä perässä :D 

En olettanutkaan että ensimmäinen maastolenkki menisi mitenkään mahtavasti, sillä en ole päässyt Piirrolla paljoa maastoilemaan, ja aina se on ollut aika hermostunut kun on käyty. Kokemuksen puutettahan se on, eikä auta kuin käydä mahdollisimman usein kun joku vaan meidät huolii mukaan. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että pysyin selässä ja en luovuttanut heti kun Piirto rupesi temppuilemaan, vaan menin sen lenkin mikä oli tarkoituskin, ennen kuin päästettiin maastoilukaveri jatkamaan omaa tahtiaan lenkkiä.

Niin viattomana lenkin jälkeen - minäkö muka temppuilin??

Vähän jännitti tosin perjantain jälkeen, kun olin jo sopinut Milon omistajan kanssa, että lähdettäisiin lauantaina aamutallin jälkeen maastoon. Entä jos se menisi yhtä hankalaksi kuin perjantaina? Ei ole kenellekään kivaa, että meidän takia pitää himmailla ja varoa jatkuvasti milloin takana oleva lentää pusikkoon... Noh, ilmoitin kuitenkin heti aamutallin jälkeen että lähdetään vaan, pakko meidän on siihen tottua, sillä en halua hevosta jolla ei voi käydä maastossa. Otin sen asenteen, että nyt mennään niin, että Piirto oikeasti väsähtää ja saa päästellä höyryjä, ja niin me tehtiinkin! Alussa Piirto oli todella rauhallinen, pystyin jopa menemään pitkin ohjin alkumatkan. Ensimmäisen kerran kun otettiin ravia, esitti Piirto kuitenkin bravuuripukkejaan häntä tötteröllä, ja raviahan me ei menty askeltakaan, vaan oikein hidasta laukkaa. Selkäkin naksahti itsellä ikävästi siinä kohdin, mutta en luovuttanut. Piti vain vetää vähän henkeä, ja pohtia vähän Piirron temppuilun syitä.

Piirrolla ei ole siis menty maastossa oikeastaan ollenkaan. Ratsastaen siis. Kaikki on sille uutta, ja koska se on nuori, voi osa käytöksestä olla ihan vain rajojen kokeilua ja luottamuspulaa minua kohtaan. Se on myös saanut usein ratsastajan pois selästään pukittamalla, joten varmasti testaa vielä pitkään josko se onnistuisi yhä. Kentällä tai maneesissa se ei nimittäin käyttäydy tuolla tavoin, eli en usko sen olevan kipeä esim selästä. Toisena asiana tuli myös mieleen hampaat, sillä vaistomaisesti ravatessa ja laukatessa otan hieman tiukemman tuntuman, joka varmasti tuntuu ikävältä sen suussa jos siellä on piikkejä. Miksipä se ei pukittelisi ja temppuilisi, kun nätistikin menemällä koskee suuhun, eikä se tiedä näin ollen mikä olisi se toivottava tapa. 

Testasin siis uutta lähestymistapaa. Otettiin rauhallista laukkaa, Milo edellä tien tukkeena ja itse yritin olla häiritsemättä Piirtoa niin kauan, kun se meni toivomallani tavalla. Kun pysyttiin laukassa ilman pukittelua, kehuin sitä jatkuvasti ihan vaan siitä että mentiin sievästi eteen päin. Lisäksi, jos piti pidättää, tein sen enemmän oikealla ohjalla, vasen kun on se kipeämpi puoli. Tällä tyylillä tuli pitkän laukkapätkän aikana kaksi pukkia, mikä on älyttömän vähän meille! Yleensä tuo matka olisi tultu pelkkää pukkilaukkaa tai poikittaen, eli huomattava parannus entiseen nähden. Tämän jälkeen otettiin vielä pidempiä pätkiä ravia, ja samalla taktiikalla sain Piirron jopa ravaamaan nätisti ilman, että se olisi yrittänyt nostaa laukkaa. 

Lauantain maaston jälkeen olin kyllä erittäin tyytyväinen ja onnellinen! Vaikka monien muiden mielestä tuollainen lenkki olisi ollut katastrofi, niin meille se oli edistystä ja antoi uskoa siihen, että voidaan ehkä joskus vielä maastoilla rennosti ja jopa yksin :)