Takaisin satulassa

Hirveästi ei ole viime aikoina ollut kirjoittelemisen aihetta, kun niiden selkävaivojen takia on pitänyt ottaa hieman rauhallisemmin, mutta nyt olisi luvassa tiivis kuulumispaketti. Viikon verran olin siis lähes kokonaan pois Piirron selästä ja nyt sitten olen taas hiljalleen ruvennut palailemaan normaaliin ratsastusrytmiin. Ensimmäiset kerrat menin ihan vain käyntityöskentelyä maksimissaan puolen tunnin jaksoissa, josta sitten lisäsin aina vähän kerrassaan kevyttä ravia ja lopulta laukkaa. Maastakäsittelyä tosin tuli tehtyä melko paljon, mikä teki todella hyvää meidän yhteistyölle, varsinkin nyt kun Piirto päätti kehittää itselleen jonkinlaisen uhmaiän.

Selkä ei ole ottanut nokkiinsa tästä ratsastukseen palaamisesta, joten nyt olen mennyt ihan normaalisti ja ai että onkin ollut ihana päästä takaisin normaaliin arkeen!

Piirto oli ensimmäisillä ratsastuskerroilla oman taukoni jälkeen todella hankalan tuntuinen, varsinkin kun olin juuri ennen sitä käynyt ratsastamassa kaverin puolet pienemmällä ponilla, jonka liikkeet ovat täysin toisesta maailmasta Piirtoon verrattuna. Tämä Arttu-poni on aivan ihana tapaus, niin helpot liikkeet istua ja muutenkin todella herkkä ja suloinen. Välillä tosin saattaa yrittää ottaa ponimaisia lähtöjä, mutta muuten on aivan loistopakkaus. Oli kyllä hauska ratsastaa pitkästä aikaa ponilla, tuli jopa pienimuotoinen harmitus, kun Piirto on niin iso. Pituuden puolestahan tuollainen Artun kokoinen poni olisi minulle paljon parempi, mutta valitettavasti painan sen verran, että kovinkaan säännöllisesti en voisi pikkuponilla mennä. Onneksi Piirron kanssa ei ihan heti tule painorajoitukset vastaan - voin siis jatkossakin syödä suklaani ilman omantunnon tuskia :D

Ihana pikkumies!

Oli tosiaan hieman hankaluuksia tuon ponikyydin jälkeen saada ravissa esimerkiksi työstettyä Piirtoa millään tavalla, kun pelkästään kyydissä pysyminen tuntui mahdottomuudelta. Ravi tuntui siltä, kuin oltaisiin Vermon takasuoralla ja sisäpohkeen merkitys tuntui hävinneen totaalisesti niin ratsastajalta kuin ratsultakin Lopetin parilla ensimmäisellä kerralla heti, kun sain Piirron edes jollain tavalla kuulolle ja rennoksi, jotta molemmille jäisi hyvä mieli. Hieman turhautunut olo kyllä jäi viime viikon ratsastuksista, sillä tuntui, että kaikki se edistys mitä aiemmin oltiin saavutettu, oli nyt valunut kokonaan hukkaan. 

Viikko sitten meno oli aikas vauhdikasta

Ei muutes ole enää ollenkaan lunta kentällä, jes!

Muutaman kerran jälkeen homma alkoi taas sujua. Eilen kun illalla päätin suunnitelmien vastaisesti vielä mennä ratsastamaan, oli Piirto heti alusta asti TODELLA hyvä. Se kulki oikein kivasti: rentona, mutta kuitenkin eteenpäin pyrkivänä. Ravi oli heti rauhallista ja säädeltävää, ja pystyin itse keskittymään istuntaan ja taivutteluun. Sain ravissa Piirron myös taipumaan kivasti molempiin suuntiin, kun aiemmilla kerroilla on tuntunut, että ratsastaa rautakangella, eikä hevosella. Erityisesti minut kuitenkin yllätti laukan laatu, sillä se oli pontevaa ja ilmavaa, paljon vahvempaa kuin ikinä ennen. Olin ihan ihmeissäni siellä selässä ja fiilis oli mitä mahtavin. Harmi kyllä kuvia tuosta ratsastuksesta ei ole, mutta kaveri oli kuitenkin todistamassa tapahtunutta, ja hänkin oli sitä mieltä, että laukka oli hyvän näköistä. Ei siis pelkästään minun ruusunpunaisten lasieni läpi katsottuna, hah.

Olen nyt parina päivänä kokeillut Piirron kanssa uutta juttua, josta lisää seuraavassa tekstissä. Ensi kerralla luvassa myös tyylikkäitä jumppaliikkeitä irtojuoksutuksessa a la Piirto.

Loppuun vielä Repen päivän asento:

Ei oo riemulla rajaa kun on päästään vajaa!