tiistai 31. joulukuuta 2013

Ohi on!

Huhhuh, kylläpä olikin enemmän tekemistä tuossa muutossa, kuin mitä olisin uskonutkaan, mutta nyt se on vihdoinkin ohi. Nyt vasta ehdin kunnolla istahtaa koneelle ja kirjata ylös muuttopäivän tapahtumia. Oli tosiaan parin kuukauden aikana jo päässyt kerääntymään todella paljon tavaraa, joille piti nyt löytää järkevät paikat uudella tallilla, ja samalla itse opetella tallin tavoille. Ei niin helppoa, kuin miltä kuulostaa... Pidemmittä puheitta kuitenkin siirrytään nyt takaisin sunnuntaihin, eli muuttopäivään - tiedossa kuvapläjäys!

Huom! Kaikki kuvat ovat Tarun ottamia, iso kiitos hänelle. (Tarun blogiin tästä)

Ammulla ajelin siis ensin Hepokankaalle yhdentoista aikaan viemään muutamia tavaroita jo valmiiksi sinne, ja puolilta päivin päästiin sitten lähtemään trailerin kanssa Piirtoa hakemaan. Vanhalla tallilla vaihdoin vain nopsasti Piirrolle fleecen päälle ja laittelin kuljetussuojat jalkoihin, sitten päästiinkin lastailemaan. Piirto käveli koppiin oikein mallikkaasti, kerran pysähtyi puolimatkassa ihmettelemään, mutta tuli kiltisti perässä kun pyysin.

Lähtövalmiina
Peppu pursuaa takapuomin yli
Kuljetuksenkin ajan Piirto oli todella nätisti, mutta perille kun päästiin, oli se vähän hengästynyt, taisi jännittää aika kovasti matkalla. Otettiin se ulos aika pikaisesti, että pääsee katselemaan mihin on joutunut ja ai että se olikin hyvin hämmentynyt kun näki niin paljon hevosia ympärillä! Nätisti se tuli ulos ja pysyi hyvin käsissä kun pihalla taluttelin, mutta huomasi kyllä, ettei nuoriherra olisi millään malttanut pysyä nahoissaan :D

Missä ollaan?

Jeee, siellä on hevosia!!
Hetki ihmeteltiin pihalla maisemia, ja sitten lähdettiin käymään tallissa käytävällä ottamassa suojat pois ja näyttämässä paikkoja Piirrolle. Talliin se tuli ihan rauhassa, vaikka vähän huutelikin muitten perään. Ajattelin tässä vaiheessa, että en vaihda vielä loimea, vaan olkoot fleecessä, kun käydään tutustumassa tarhaan, ja sen jälkeen vasta kaivan sadeloimen jostain sille. Lähdettiin siis takaisin ulos tarhoille päin ja Piirto pääsi tutustumaan uuteen tarhakaveriinsa Miloon, joka on myös sen karsinanaapurina. Vähän jännitti, että jos ne eivät tulekaan toimeen, mutta se huoli osoittautui turhaksi, nämä ruunat olivat kuin vanhoja tuttuja alukuhaistelujen jälkeen!

Kuka sä oot?
Ai täällä oli lisääkin kavereita, harmi ku on narut välissä

Kumpi on kivempi, Milo vai naapuritarhan hepo?

Milo komensi kerran, ja nokkimisjärjestys oli sillä selvitetty, nyt ne on kuin paita ja peppu :)
Hyvin siis meni tarhaan laitto, paitsi että Piirto tottakai päätti kaikista tavoistaan poiketen ruveta piehtaroimaan! Se ei koskaan näiden viime kuukausien aikana ole piehtaroinut minun nähteni! En siis uskonut että fleeceloimi olisi vaarassa likaantua, mutta kuinkas sitten kävikään:






Eikä se edes kunnolla piehtaroinut, kävi vaan dippaamassa toisen kyljen lätäkössä ja nousi siitä heti ylös O.o Nooh, pääasia että poitsu on tyytyväinen, ei siinä yksi likaantunut loimi paljoa paina. Piirto sai jäädä tutustumaan Miloon ja syöpöttelemään rauhassa, kun itse menin opettelemaan käytännön juttuja Milon omistajan opastuksella. Ostin häneltä samalla myös fleecevuorellisen sadeloimen ja nätin värisen kouluhuovan. Molemmat olivat hankintalistalla olleet jo pidempään, eli varsin onnistunut päivä oli kaikenkaikkiaan :)

Kävin vielä myöhemmin vaihtamassa Piirrolle tuon juuri ostamani loimen päälle ja jätin sen tyytyväisenä möllöttelemään pihalle. Näytti ainakin olevan todella rauhallinen, vaikka paljon juttelikin kaikille ohikulkeville hevosille. 

Tyytyväinen heponen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti