maanantai 2. kesäkuuta 2014

Palailua takaisin arkeen, eli kuvien ja kuulumisten vuodatusta koneelle

Tätä se kesä on <3
Kylläpä teki terää pitää melkein parin viikon tauko tietokoneesta. Pistin läppärin laatikkoon viime postauksen jälkeen ja nyt vasta kaivelin esille, kun puhelimen muisti alkoi olla niin täynnä, että piti päästä tyhjentämään tänne. En ole siis nyt loman aikana paljoakaan ajatellut koulua (tai töitä), enkä blogin päivitystä, vaan yrittänyt nauttia joutenolosta, avioelämästä, ulkoilusta sekä talleilusta täysin rinnoin ja oli paras päätös pitkään aikaan! Nyt on ihan eri fiilikset taas kirjoitella tänne ja aloittaa väsäämään paria esseetä ja sivuaineen viimeisiä kursseja kasaan, kun on saanut jo näin kesäkuun alkuun mennessä kärsiä ötököistä ja palaneesta nahasta, niin mitäpä sitä muuta tänä kesänä enää tarvitsisikaan tehdä?

Piirrolla oli kuorma-autossa hyvin tilaa matkustaa uuteen kotiin.

Meidän oleskelu Hepokankaan tilalla on nyt siis tullut päätökseen ja ollaan oltu jo reilu viikko Reijolassa Mansikka-ahon hevostilalla. Muutto meni oikein sujuvasti, Piirto matkusti yhtä kiltisti kuin aina, vaikka kuljetusväline olikin vähän erilainen kuin ennen, eli kuorma-auto. Nätisti kiipesi sisään ja ulos päästyään alkoi heti syömään. Vähän piti paikkoja ihmetellä, mutta kaikenkaikkiaan Piirto on sopeutunut hyvin ja oli pyörtyä onnesta kun viikonloppuna pääsi vihdoin viettämään laidunelämää.


Naapuritarhan aasi ekana päivänä tekemässä tuttavuutta.
Ainoa hankaluus on ollut saada sitä laitumelta kiinni jos olisin ratsastamaan menossa, ei näytä poikaa kiinnostavan työnteko siellä ruohomeren keskellä. Varsinkin eilisen jälkeen Piirrosta on näkynyt lähinnä peräpää kun se sai tyttöystäväkseen pienen eestinhevostamman, jonka seura on näemmä mieluisampaa kuin minun. Yhdistäminen sujui todella rauhallisesti, pollet kävi vähän nuuskaisemassa toisiaan ja rupesivat syömään. Piirtoa kiinnosti haisteleminen vähän enemmän, mutta toinen ei välittänyt siitä lainkaan, joten onneksi selvittiin ilman pahoja välienselvittelyjä. Tänään tosin Piirto osoitti vähän mustasukkaisuutta kun naapurilaitumen suokkiruuna haisteli tamman kanssa kun vein Piirron takaisin ulos. Piirtohan hyökkäsi heti väliin pullistelemaan ja omi tyttöystävänsä takaisin.

Piirto yritti kosiskella mutta kaveria kiinnosti vain syöminen

Seuraa kuin hai laivaa....
Ensimmäiset ratsastukset olivat melko jännittyneitä alkuun, ja Piirto yrittikin muutaman kerran lähteä käsistä vauhdilla ja punkea kentältä pois. Ei kuitenkaan tarvittu kovinkaan montaa liikutuskertaa kun se totesi, että kaverit ei häviä mihinkään sillä aikaa kun se on kentällä töissä, joten turha hötkyillä kun silloin joutuu vaan kovempaan rääkkiin. Kentältähän ei siis näe muita hevosia, joten ihan ymmärrettävää että aluksi jännitti kovasti ja vieläkin pitää välillä huudella ja tarkistaa, että laitumelta joku vastaa. Sitä Piirto teki maneesissakin, varsinkin kun Milo odotti tarhassa, niin aina välillä tarkistivat että ovat kuuloetäisyydellä toisistaan - ihanat pojut :)

Valmiina tositoimiin!
Piirto on ollut kyllä aivan loistava ratsastaa, mitä nyt pari kertaa olen vasta selässä ehtinyt käydä. Tuntuu että tällä tallilla kentän pohja on sopiva sille, ei liian pehmeä mutta ei liian kovakaan. Se on liikkunut todella hyvin ja ollut kivasti kuulolla. Perjantaina otin pari hyppyäkin jo, ja se hevonenhan PONNISTI joka hypyllä aivan mahtavan hyvin. Hypättiin 70-80cm pystyä pari kertaa molempiin suntiin ja Piirto aivan imi esteelle sekä osasi itse säädellä mistä kohti täytyy hypätä. Viime kuukausi on ollut meille pelkkää edistymistä ja onnistumisen hetkiä, niitä en vaan voi hehkuttaa tarpeeksi, enkä siltikään pysty ilmaisemaan tarpeeksi hyvin, miten hyvältä ratsastus on viime aikoina tuntunut. 

Ei tosin pidä ymmärtää väärin, ei meidänkään elo pelkkää ruusuilla tanssimista ole ja lähes joka tallikäynnillä ärräpäät lentelee jossain vaiheessa, mutta se tapahtuu yleensä joko hoitaessa tai heti alkuunsa hevosta laitumelta jahdatessa. Piirron perseilyt kuitenkin unohtuvat nopeasti, kun se väläyttää ratsastaessa parastaan ja on liikutuksen jälkeen kuin koiranpentu ja nuokkuu harjatessa. Perjantainakin se onnistui polkaisemaan satulaa laittaessa jalkapöytäni päälle ja seisoskeli siinä toistakymmentä sekuntia ennen kuin herra suvaitsi hieman liikauttaa ruhoaan ja vapauttaa minut, mutta tallilta lähtiessä en edes muistanut koko juttua kun hypyt meni niin kivasti. Kotona vasta huomasin sukkaa riisuessa, että on vähän turvoksissa jalka...

Eihän tuolle possulle voi pitkään olla vihainen :)
Lähipäivinä yritän lisäillä vähän materiaalia eiliseltä, kun Annaroosa kävi ratsastamassa Piirtoa ja itse ihastelin kentän keskellä miten hieno putte minulla onkaan, en olisi parempaa voinut saada. Videotakin olisi kun vaan kone jaksaisi pyörittää editointiohjelmaa. Muuten tämä viikko meneekin treenaillessa lauantain harjoituskoulukisoja varten ja perjantaina on vielä paluu töihin, huoh. Itse menen siis Korholan tilan harjoituskisoissa Piirrolla raviohjelman ja Annaroosa menee heC:n. Tarkoitus on lähinnä mennä näyttämään Piirrolle millaista kisapaikalla on ja katsomaan miten järkyttävää pöllöilyä siltä irtoaa siellä. Lisäksi omaa kisajännitystä voisi olla hyvä hieman lieventää näillä helpoilla luokilla ja tutuissa paikoissa kiertämällä. 

2 kommenttia:

  1. MIksi lähditte hepokankaalta pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin saada Piirron laitumelle koko kesäksi, Hepokankaalla ei valitettavasti ollut sitä mahdollisuutta :)

      Poista