torstai 26. kesäkuuta 2014

Hieno hevonen, huono ratsastaja

Tänään olikin jännät paikat, kun pakattiin Piirto autoon ja lähdettiin hyppäämään ensimmäisiin estekisoihimme. Kisat olivat siis Joensuun ratsastusopiston harjoituskilpailut ja luokkana 60-70cm. Tavoitteeksi asetin edes yhden esteen yli pääsemisen ja selässä pysymisen ja jälleen tavoitteet saavutettiin. Tosin siihen se sitten jäikin, kiellettiin siis ulos radalta neljännellä esteellä ja vaikka olisin saanut hypätä radan loppuun, teki Piirto sen verran hankalan hypyn kun tulin neljännelle uudestaan, että selkä niksahti ja hyppääminen alkoi tuntua jo melko vaaralliselta, joten päätin lopettaa siihen. Otin kuitenkin pari hyppyä verryttelypuolella okserille, jotta ei jäisi mitään kammoa kummallekaan.



Piirtohan oli siis aivan mahtava tänään, käyttäytyi esimerkillisesti ja hyppäsi rehellisesti silloin kun itse osasin tehdä selässä oikeat asiat. Harmillisen vähissä tosin oli ne hetket, kun ratsastin kunnolla. Verkassa tuli tosi hyviä hyppyjä, kun Annaroosa oli neuvomassa ja muistuttamassa miten siellä selässä pitäisi olla. Kisaradalle kun pääsin, tuntui taas kuin kaikki mitä osaan ja olin ajatellut etukäteen, olisi hävinnyt päästä. En varmaan olisi muistanut rataakaan, vaikka olisin pidemmälle päässyt etenemään. Kaikki energia meni hevosen kääntämiseen, jolloin en muistanut ollenkaan pitää pohkeita kiinni ja itse istua pystyssä, jolloin Piirto ei saanut minusta tarpeeksi tukea lähestymisiin ja kielsi hyvin herkästi.


Tämä oli se huono hyppy jonka seurauksena melkein lensin alas ja satutin selkäni
Eipä tuosta voi hevosta syyttää, se hyppäsi hyvin ne esteet, joille muistin ratsastaa. Hypyt olivat oikeastaan paljon parempia kuin olisin ikinä osannut toivoakaan, meille ei tullut yhtään pudotusta verkassa eikä radalla ja Piirto ponnisti oikein varmasti huonommastakin paikasta. Harmittaa siis lähinnä se, että Piirto yritti parhaansa ja minä tein hommasta sille aivan mahdotonta. Muuten reissusta jäi hyvä mieli, koska Piirto oli hieno ja itsekin uskaltauduin hyppäämään kisoihin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.



Täytyy nyt treenailla kotona ratojen hyppäämistä ja erikoisesteitä, jotta saadaan rutiinia alle. Seuraaviin kisoihin lähdetään vasta sitten kun homma toimii molempien osalta sujuvasti. 



Ei oo riemulla rajaa kun on päästään vajaa!

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että uskaltauduit osallistumaan! :) Nyt ei oo suunta kuin ylöspäin. ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista