tiistai 3. kesäkuuta 2014

Onko se ori vai ruuna??


Viime päivien perusteella alan kovasti epäillä, että Piirtoa ei olekaan ruunattu, etenkin jos sen käytöstä katsoo. Piirto ja Roosa pääsi tänään isommalle laitumelle, jossa on naapureina kaksi ruunapoikaa. Piirto otti taas elämäntehtäväkseen suojella rakasta tammaansa noilta vietteleviltä sulhasehdokkailta. Huvittavaksi meni kun se ei malttanut ruveta edes syömään niin kauan kuin Roosa oli aidan lähistöllä, mutta kun tamma oli paimennettu sopivan etäisyyden päähän pojista, pystyi Piirtokin rentoutumaan. Kun pakolliset soidinmenot oli hoidettu alta pois, tuli molemmat pollet kerjäämään rapsutuksia ja syömään kamerana toiminutta puhelinta, joten video jäi hieman kesken :D

Tänään oli rentoilupäivä liikutuksen osalta, pistin Piirrolle vain hööksiltä ostetun naruriimun päähän ja hetken kentällä köpöteltyämme siirryttiin talliympäristön ruohikkoalueille syömishommiin. Piirtoa ei hetkauttanut tuulessa heiluvat pressut, tallin vuohi tai ankat, eikä vierestä ajaneet mopot ja roska-auto, niin lunkisti se otti niin kauan kuin syömistä oli turvan edessä. Istuskelin kyydissä melkein tunnin ja annoin Piirron syöpötellä laidunten lähistöllä, jossa oli todella pitkäksi kasvanutta heinikkoa. Pääseepähän helpommin jatkossa hakemaan heppoja kun on vähän kynitty lyhkäsemmäksi kasvustoa.



2 kommenttia:

  1. Aww, ihana Piirto! Onpas sillä paimennusviettiä. Mut tästä nähdään ettei se ruunaus vie vaistoja tai luonnetta pois, ainoastaan vie pois pahimman lisääntymisvietin& paineet ;). Roosa vaikuttaa ihan suht tyytyväiseltä kun hällä on häntä jumaloiva seuralainen, ainoastaan taitaa potuttaa se ettei pääse muita nuuhkimaan :D

    VastaaPoista
  2. Joo Piirto on kyllä ihan ori luonteeltaan :D

    VastaaPoista