perjantai 14. maaliskuuta 2014

Videot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

Tai en tiedä kertooko nämä videot nyt niin hirveästi, mutta ainakin säästävät minulta sen vaivan, että pitäisi seikkaperäisesti yrittää kertoa alkuviikon puuhailuista. 

(c) Pauliina
Sen verran näin tekstin puolella kerron, että sunnuntaina vedin ensin melko rankan koulutreenin - hui kamalaa - gramaaneilla. Halusin testata, miten Piirto niillä toimii ja vaikuttaako ne millään lailla ratsastettavuuteen. Pientä eroa oli huomattavissa kyllä, vaikka melko löysänä gramaaneja pidinkin, mutta jotenkin paremmalta Piirto tuntui niiden kanssa ajoittain. Ei ainakaan yrittänyt juosta ihan päättömästi alta pois niin kuin alkuverkkojen aikona teki kun mentiin ilman apuohjaa. 

Lopuksi viskasin satulan ja kaikki ohjat pois ja hetken aikaa juoksentelin ympäri maneesia Piirron seuratessa oikein nätisti. Menin myös selkään ja ratsastin ensimmäistä kertaa ilman ohjia, eli "kaulanarulla", koska ohjat oli sidottu kaulan ympärille. Tätä narua en kylläkään käyttänyt muuta kun pysäyttäessä, siinä kun ei painoavut oikein menneet läpi :D

Video tuolta päivältä on melko tylsä, koska tajusin laittaa puhelimen kuvaamaan vasta loppupuuhailujen ajaksi, mutta katsokoon ken jaksaa!

Tässä linkki videoon jos ei näy tuossa alla :)



Maanantainapa hypättiin taas vaihteeksi. Nyt sain kaverin mukaan auttamaan puomien kanssa ja kuvaamaan, joten oli huomattavasti rennompaa mennä kun ei tarvinnut jatkuvasti jalkautua asettelemaan puomeja paikoilleen ja muuttamaan tehtäviä. Piirto meni todella kivasti, tosin alkuverryttelyssä se veti muutaman kunnon pierupukin oikeaa laukkaa nostaessa, mutta asettui melko pian kun ensin olin ajattanut sitä parin ympyrän verran hieman vauhdikkaampaan laukkaan.

Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta olivat sen verran hyviä tilannekuvia että oli laitettava esille :D

(c) Pauliina.
Piirto otti vähän kierroksia laukannostosta.  

(c) Pauliina.
Sitten mentiinkin vauhdilla pari kierrosta maneesin ympäri
Ensin mentiin ravipuomeja ja kahdeksikkoja ym taivutteluja, jonka jälkeen ruvettiin ottamaan laukassa ensin puomeja ja sitten pieniä esteitä ja kavaletteja. Piirto se vaan parantaa joka kerta, ja vaikka tälläkin kertaa tuli niitä vähän huonompia suorituksia, niin nyt oli jo ihan hyvä rytmi ja huomasi, että Piirtokin on ruvennut hoksaamaan sen, että jalkoja oikeasti pitää nostaa päästäkseen kolauttelematta yli. On se hieno possu.

Tässä linkki videoon maanantain hypeplyistä, en saanut linkitettyä sitä tähän ja nyt pitää lähteäkin jo töihin niin en jaksa jäädä tappelemaan.

2 kommenttia: