tiistai 23. helmikuuta 2016

Irtojuoksuttelua ja treenisuunnitelmia

Olen varmaan jo muutaman kerran maininnut, että Bambin liikunta koostuu tällä hetkellä kävelytyksestä ja irtojuoksuttelusta, josta sainkin perjantaina vähän videoa ja muutamia puhelinlaatuisia kuvia otettua tänne julkaistavaksi. Kentälle oli kertynyt mukava lumikerros, vaikkakin välillä näytti neitokaisella vähän jalat sotkeutuvan, tai sitten lumen alla oli joissain kohti muhkuraista, kun meinasi tasapaino heittää. Pystyssä pysyttiin kuitenkin ja meno oli mukavan tasaista. 
Hienoja jumppaliikkeitä neiti esitti heti alkuun
Joskus kuukausi sitten kun alettiin irtojuoksutella, Bambin liikkuminen oli hirveää ryntäilyä kulmasta toiseen sen jälkeen kun sille oli opetettu että eteenpäin pyytäminen tarkoittaa, että pitäisi liikkua. Se siis lähti kyllä liikkeelle, mutta sinkosi vain lähimpään kulmaan odottelemaan uutta liikkumiskäskyä. Nyt se on tajunnut jo paremmin mitä siltä odotetaan ja osaakin jo hakeutua kivasti juoksemaan etäisesti ympyrää muistuttavalle uralle. Välillä toki tulee omia suunnanmuutoksia tai stoppailuja, mutta päivä päivältä tottelevaisuus paranee ja olen kyllä tyytyväinen, että vaikka Bambin elämään on tullut uusia sääntöjä, on sen työskentelyinto pysynyt silti samana. Vähän pelkäsin, että neiti rupeaa kiukuttelemaan kun pitääkin ruveta tekemään mitä käsketään, eikä saa kulkea oman päänsä mukaisesti :D

Yllärispurtti kun pyydettiin nurkasta raville. Pyyntöihin reagoidaan täysillä tai ei lainkaan :P
Aluksihan siis syynä tähän liikunnan yksipuolisuuteen oli puhtaasti se, että Bambille ei oltu opetettu mitään muita tapoja työskennellä: Taluttaminen sujui juuri ja juuri ja irtojuoksutuskin piti opettaa alusta lähtien, kun raukka ei tiennyt mikä käsky tarkoitti liikkeelle lähtemistä. Nyt ollaan tehty jo todella paljon töitä perusjuttujen opettamisessa; hoitotoimet ovat alkaneet sujua ihan rutiinilla ja taluttaessa tyttö käyttäytyy oikein mallikkaasti. On siis aika ruveta lisäämään haastetta liikutukseen ja muutenkin opetella lisää uusia asioita, ettei unohduta junnaamaan jo opittuja juttuja liian pitkäksi aikaa.
Hyyyvin on sisätakajalka alla :D
Vähän meinasi välillä tulla tylsää hölkötellä ympyrää ennen kuin tuli lupa laukata

Tehtiin siis Annikan kanssa jonkinlaista koulutus-/liikutussuunnitelman raakaversiota ja aika hyvin jo alkoi hahmottumaan mitä seuraavina kuukausina olisi tarkoitus tehdä. Tavoitteena olisi, että parin seuraavan kuukauden aikana Bambi tottuisi maastakäsin perustyöskentelyyn, eli kuolaintuntuma, ohjan seuraaminen, väistöt, pidätteet, peruutus ym olisi hallinnassa. Ensiksi siis täytyy siedättää/totuttaa se varusteisiin, eli kuolaimiin ja suitsiin, satulaan, juoksutusvyöhön, sekä valjaisiin. Satula ja suitsethan sillä on ollut jo päällä useasti, mutta koska se jännittää niiden laittamista todella paljon, opetetaan koko homma ihan alusta asti. Varusteisiin totuttaminen on nopea homma ja esimerkiksi juoksutusvyöhön se tottui yhdellä siedätyskerralla, joten en usko muidenkaan kanssa tulevan isompia ongelmia. Ainoa haastavampi homma on suitsien pukeminen, koska neiti on vieläkin todella arka korvistaan. Kunhan suitset ja kuolaimet on tutut, sekä maastakäsin on totutettu miten kuolaimen kanssa toimitaan jne, siirrytään ohjasajoon ja siitä mahdollisimman pian ihan kärryillä ajamiseen, että pääsisi jo vähän reippaampia lenkkejäkin sitten tekemään.
Onko se laama vai hevonen?
Jeeee poni sai luvan laukata!
Laidunkauden alkuun mennessä ollaan toivottavasti jo siinä pisteessä, että hevonen toimii hyvin kärryillä, eli jarru ja ohjaus on kunnossa, sekä autojen ja muiden outouksien ohittaminen onnistuu turvallisesti. Ollaan siis kesä sellaisessa paikassa, jossa ei ole muita maastoja kuin hiekkatietä, eli liikenteeseen on totuteltava ennen sitä. Tarkoitus olisi ajamisen ohessa tässä kevään aikana totuttaa myös ratsastajaan vähintäänkin niin, että tallia kiertävällä hiittilenkillä pystyisi menemään käyntiä ja ravia hallitusti. Kentällä sitten käynnissä paljon jumppaavia harjoituksia ja puomeja ym. Vasta kun maastossa/radalla ravi on hallittua, siirrytään kentällä ravailuun ja sama homma sitten aikanaan laukan kanssa. Eli kevät menee siis perusjuttujen opettelussa ja liikunnan osalta siis osaamistason mukaisesti mahdollisimman monipuolisesti kävelytystä maastossa, irtojuoksutusta, juoksutusta liinassa, ohjasajoa maastossa ja kentällä ja sitten aikanaan ajamista ja ratsastusta, sekä kesällä toivottavasti myös uittamista.

Sellaisia suunnitelmia meillä. Varmasti jätin pois vaikka mitä opeteltavia juttuja ja oioin mutkia, mutta eiköhän tuosta jotain selvää saa. Tilanteen mukaan toki mennään ja joudutaan ihan varmasti muuttamaan näitä suunnitelmia vielä monta kertaa matkan varrella. Tässä kuitenkin jonkinlainen idea millä lähdetään liikkeelle ja katsotaan mihin asti näillä päästään.

Loppuun vielä video perjantain irtojuoksutteluista. Itse olin kentän vieressä Mantan selässä kuvaamassa kun Annika oli Bambin kanssa kentällä. Videota on pätkitty vähän hassusti, kun yritin pitää Annikan poissa kuvasta mahdollisimman hyvin, siksi tulee hassuja katkoja välillä. Kentällä oli tosiaan varmaan jotain muhkuroita lumen alla, minkä vuoksi meno on vähän töksähtelevää välillä, toivotaan että ensi kerralla näkyisi jo vähän siistimpää liikettä ;) 

2 kommenttia:

  1. Kivan näköstä menoa ja kiva että maltat rauhassa tehdä pohjatyön hyvin. Liikaa näkee näitä jotka heti hyppää selkään vaikka hevosta ei ratsuksi ole koulutettukaan ja sitten ihmetellään miksi hevonen on kipeä tai ei toimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) joo mieluummin vähän hitaammin edetään nyt kuin että joutuisi sitten jälkikäteen korjailemaan isommalla vaivalla virheitä :D

      Poista