sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Piirto pikku paviaani

Tänään Piirto oli todella hauskalla tuulella kun Anna laitteli sitä valmiiksi Holopaisen tilalla olevia esteharjoituksia varten. Piirto kaatoi melassivedet lattialle ja aina kun selkänsä käänsi, se oli heti kuopimassa ja huitomassa. Taisi herraa vähän ärsyttää kun joutui jäämään aamulla sisälle muiden mennessä ulos. Noh, elämä on pettymyksiä täynnä, saa luvan tuo konikin oppia sen pikkuhiljaa.

Päivä oli vieläpä älyttömän tuulinen, ja mitä autolla ohi ajaessa katselin, niin Piirto näytti kulkevan koko kilometrin matkan maneesille tyylikkäässä kootussa ravipohkeenväistössä. Täysin pyytämättä. Taluttaessa. Eipähän siinä, hyvä että on hevosessa energiaa, sillä se pääsi sitten esteillä purkamaan kaikki patoutuneet virtansa ja teki aivan mahtavia hyppyjä. Oli kiva olla vaan katselemassa kun meno oli niin hienon näköistä, vaikka välillä jopa turhan vauhdikasta. Itse en olisi uskaltanut varmaan ees lähteä tuollasella energiapakkauksella hyppäämään. 

(c) Taru
Kuva otettu alkukuusta kun otettiin peltoilukuvia
Takaisin tallille tullessa näytti että missään ei oltaisi käytykään: virtaa oli ihan yhtä paljon ja Piirto steppaili ja korskui oikein orimaisesti. Juoksuttelin siinä sitten vähän vielä kentällä irtona ja kävin itsekin selässä ilman satulaa vähän taivuttelemassa, mutta ei kyllä siitä meinannut tulla mitään tänään. Piirto tarjosi laukkaa heti kun vähän hengitinkin ulos, ja pidätteitä ottaessa se rullailli ihan jatkuvasti niin, että se meni aivan tyhjäksi edestä. Ei siinä voinut muuta kun nauraa toiselle, miten täpinöisssään se oli kaikesta ja kuinka se olisi halunnut vaan tehdä hommia enemmän kuin mitä pyydettiin. Lopetin heti kun sain sen hölkkäämään rauhassa ja vähän turpaa eteen venyttäen, että ei olisi koko päivää menty ihan paketissa. 

(c) Taru
(c) Taru
Viimeisenä kivana yllärinä Piirto sitten vielä arveli, että on todella hyvä ratkaisu pissata tallin käytävälle kun kylmäiltiin jalkoja, joten saatiin vielä muutamat hampaiden kiristelyt loppuun. Piirto oli vain niin viattoman näköinen siinä seisoskellessaan, että ei sille vihainen voisi kyllä mistään olla, vaikka vähän vajaa tapaus se taitaakin olla. 

Väsynyt ponimus selänlämmityksessä
Tosissaan päivän hyppelyt meni hienosti ja muutenkin koko viikko on ollu oikein mukavaa heppailun osalta. Käytiin torstaina isolla porukalla maastossa ja Tessakin pääsi nyt ensimmäistä kertaa ihan kunnolla kauemmas tallista. Käytiin muutaman kilometrin päässä rämpimässä metsässä ylämäkiä, niin saivat hepat lyhyellä matkalla hyvän tehotreenin. Anna lähti Piirrolla ja minun ja Tessan lisäksi oli mukana vielä kolme muutakin ratsukkoa. Eilen sitten ratsastelin vain molemmat hevoset aika nopeasti rennoksi: Piirron siksi, että tälle päivälle jäisi voimia (näköjään turha pelko että olisi päässyt väsähtämään..) ja Tessan siksi, että ei jäisi vähän rankemman maaston jälkeen seisomaan ja jumiutumaan, mutta myöskään ei tulisi kahta rankkaa päivää peräkkäin. 

Katselin äsken vielä tämän alueen kisatarjontaa, ja vähän näyttäisi siltä, että pyritään nyt talvella kiertämään mahdollisimman paljon Winter Cup -osakilpailuita. Minä käyn koulukisoissa ja Anna estekisoissa ainakin nyt tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti. Ensimmäiset osakilpailut olisi 15.-16.11. ja sinne ainakin lähdetään herättämään paheksuntaa :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti