torstai 23. lokakuuta 2014

Lyhyt ratsastusvideo ja heppojen kuulumisia

Tänään käytiin Teron kanssa tallilla. Oli minun vuoro liikuttaa ja hoitaa Piirto pitkästä aikaa, Anna nimittäin oli käynyt perjantaista eiliseen asti, joten nyt oli ensimmäinen päivä kun minulla oli vastuullani molempien hevosten hoito ja liikutus. Koska perusluonteeltani olen laiska ja aika on rahaa (tai ainakin rahanmenoa jos ei muuta) niin nappasin Teron mukaan tosiaan ja käytiin ratsastamassa molemmat hevoset samaan aikaan. 
Puhelin ei ihan pysynyt hepan juoksentelussa mukana :D
Tero lähti Piirrolla ilman satulaa ja itse könysin Tessan selkään vähän runsaammin varustein - vielä en luota tammaan niin paljon, että lähtisin kentän ulkopuolelle ilman satulaa. Oli aivan täydellinen aurinkoinen päivä, pakkasta vajaa 10 astetta tosin, mutta aurinko lämmitti ihanasti, eikä tuullut paljoakaan. Käytiin ihan rento kävelylenkki pelloilla ja onnistuttiin siinä mennessä saamaan kaikki tarhoissa olevat hevoset hysterian valtaan, sekä oman tallin että naapurin. Onneksi nämä omat ratsut ei olleet moksiskaan vaikka naapurin suokki ja miniheppa vetivät hirveää pukkilaukkaa vieressä, vaan Piirto ja Tessa tyytyivät löntystelemään rennosti turhia kiirehtimättä, Olin taas tosi ylpeä siitä, miten Piirron selkään uskaltaa laittaa oikestaan kenet tahansa ja voi luottaa ettei se keksi mitään typeryyksiä. Nytkin itse en olisi ihmeemmin voinut avuksi olla, jos Terolla olisi tullut ongelmia, koska Tessan kanssa pitää olla todella rauhallinen liikkeissään, enkä halua saada sille huonoja kokemuksia nyt alussa mistään, joten kaikkea yllättävää toimintaa yritän välttää. 

Muutamia hankaluuksia oli peltoillessa, kun huomasin kättä Teron suntaan heilauttaessa, että Tessa oli aivan kauhuissaan tästä, jolloin se yritti sännätä karkuun alta. Luuli varmaan että heilahtava käsi oli joku peto joka hyökkää sen kimppuun, tai sitten että se oli ajopiiska ja nyt pitää sitten juosta. Tiedä häntä, syyllä ei niinkään merkitystä ole minulle, vaan sitten lähdettiin totuttelemaan pois säntäilystä. Samalla kun käveltiin, niin taputtelin Tessaa kaulalle sen ollessa rento ja hiljalleen aina vein kättä kauemmaksi ja ylemmäksi ennen kuin osuin kaulalle, että se yhdistäisi heilahtavan käden mieluummin kiitokseen kuin mihinkään negatiiviseen. Hetken jälkeen jännitys oli tiessään ja alla rento hevonen, jolla tosin olisi ollut menohaluja pitkälle peltosuoralle tullessa.



Kävelylenkin jälkeen Tero vei Piirron talliin odottelemaan samalla, kun itse suuntasin vielä Tessan kanssa kentälle. Tero tuli vielä kuvailemaan meitä siihen kentän laidalle, vaikkakin puhelin ei oikein osannut tarkentaa mihinkään kun aurinko paistoi niin kirkkaasti ja teki isoja varjoja maahan. Pari lyhyttä videopätkääkin saatiin ennen kuin akku loppui kokonaan. Tessa oli oikein kiva, vaikkakin yritti jonkin verran roikkua ohjassa ja hidastella. Yritin pyytää mahdollisimman eteenpäin pyrkivää ravia ja mennä hieman pidemmällä ohjalla, kuitenkin säilyttäen kevyen tuntuman suuhun, että se joutuisi vähän itse tekemään töitä kun minä en olisi kannattelemassa koko hevosen etupäätä ohjalla. Kentällä meni paremmin kuin osasin odottaa, vaikka omassa varustuksessa oli pieniä ratsastusta vaikeuttavia puutteita: kumisaappaiden varsi loppui juuri satulan siiven kohdalla, jolloin keventäessä tämä yhtymäkohta nipisti todella inhottavasti pohkeeseen, auts! Martingaali Tessalla oli ihan siltä varalta, että pellolle mennessä en voinut tietää reagoiko se uusiin asioihin hyppäämällä pystyyn tai tekemällä muuta typerää, joten koin parhaimmaksi pistää ne varmuuden vuoksi sille. Loppukävelyjen aikana vielä siedättelin käsien heilumiseen ja taputteluun, ettei tamma saisi slaagia aina jos satun selässä vaikkapa korjaamaan silmälasien asentoa tms.


Piirrosta minulla ei viime päiviltä ole hirveästi kerrottavaa, koska tosissaan Anna on sillä enemmän mennyt. Olin kuitenkin lauantaina ja eilen valvomassa heidän itsenäisiä hyppytreenejä ja meno näyttää kyllä jo todella hyvältä. Lauantaina pistin muutamia esteitä pellolle ja Piirto oli kuin eri hevonen siellä hypätessä: vauhtia ja voimaa löytyi vaikka muille jakaa. Eilen taas käytiin illalla maneesilla harjoittelemassa sarjojen hyppäämistä ja nekin meni ihan mallikkaasti. Piirto oli eilen tosin hieman jumissa takapäästä, veikkaisin syyksi toissapäivänä aloitettua "back on track -hoitokuuria", eli olen ruvennut nyt pitämään bot-loimea sillä. jotta selkä saataisiin parempaan kuntoon. Vikaahan Piirrolla ei selässä ole, mutta koska kyseessä on iso ja nuori, vielä mahdollisesti kasvuvaiheessa oleva hevonen, haluan hoitaa sitä mahdollisimman hyvin välttyäkseni tulevaisuudessa ongelmilta ja vaivoilta. Toivotaan, että nyt ilmennyt jäykkyys oli vain seurausta tuosta bot-kuurin aloituksesta, eikä mistään vakavammasta. Tiistaina tulee onneksi hieroja molemmille hepoille niin nähdään onko Piirrossa tapahtunut mitään muutosta (toivottavasti ei ainakaan huonompaan) viime hierontakertaan verrattuna, joka oli siis pari viikkoa sitten. 



Tessakin siis saa hieronnan tiistaina, ja keskiviikkona siltä raspataan hampaat, joten sen jälkeen voi ruveta kasvattamaan liikutuksen tehoa, kun tietää että heppa on kunnossa. Molemmat hepat saivat myös matolääkkeet tänään ja uudet kengät tosissaan lauantaina jo, eli nyt on kaikki huoltotoimet tehty. Täytyy nyt vain seurailla Tessan jalkoja, että reagoivatko muuttuneeseen liikutusrytmiin mitenkään ja ryhtyä toimenpiteisiin mahdollisimman pian jos minkäänlaista oireilua ilmenee. 

Heppojen tarhausjärjestelytkin muuttuivat taas, kun piti saada kaverit mahdollisimman monille ja miettiä minkälaiset pariskunnat olisivat sopivimmat, jolloin päädyttiin pistämään Tessa tallin toisen tamman kanssa yhteen kun tulivat todella hyvin toimeen keskenään ja Piirto palasi takaisin rapsuttelukaverinsa Vikin seuralaiseksi. Nyt pitäisi olla nämä parit sellaiset, jotka pysyvät voimassa mahdollisimman pian.

Tässä vielä lyhyt video tämän päivän ratsastuksesta nähtäville. Muistakaa että kyseessä on todellakin ihan raakilehevonen ja olen vasta pari kertaa siellä selässä käynyt :)

3 kommenttia:

  1. Jee, ihana tamma <3! Sehän menee melkeen mummoravia! Se osaa jo valmiiks ravata hitaasti, vau!

    VastaaPoista
  2. ps. selvennykseksi että meijän suuri tavoite on ns mummoravi, semmonen kaksitahtinen äärimmäisen hidas puksutus joka ei ole peitsiä. Simo osasi mennä hyvin mummoravia ja siitä tämä sana :D

    VastaaPoista
  3. Heh, tän kanssa taas joutuu jopa rohkasemaan että vähän vahvemmin vois eteenpäin ravata, ei tarvi himmailla noin paljoo, vaikkakin tuossa ravissa on tosi kiva olla kyydissä :D huomaa kyllä miten isoja eroja yksilöiden välillä on, vaikka ovat samaa rotua :)

    VastaaPoista