keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Takaisin blogin pariin uittokuvien kera

Muutaman kerran viime viikon aikana avasin bloggerin ja tarkoitus oli ruveta kirjoittamaan postausta, mutta jotenkin se jäi aina kesken, ja koska ei ollut minkäänlaisia kuvia tai videoita käytettävissä, kirjoitusinto oli melkolailla olematon. En kuitenkaan tajunnut, että viime postauksesta oli mennyt näin kauan, joten nyt korjataan tilanne.

Viime viikko meni ihan tavallisissa merkeissä, käytiin maastoilemassa todella paljon ja Anna hyppäsi Piirrolla yhtenä päivänä pieniä esteitä minun valvonnassa. Hypyt meni todella hyvin, ja päätettiin ilmoittaa Anna ja Piirto ensi sunnuntain ristikkoluokaan Korholaan. Itse hyppään siellä 50-60cm luokan, toivotaan että nyt menee paremmin kuin viimeksi Opistolla. Piirrolla oli takakenkä jotenkin päässyt vääntymään ja oli samalla lohkaissut pienen palan kaviota mukanaan, joten eilen tallikaveri otti siltä molemmat takakengät pois. Toivotaan että saadaan lähiaikoina kengittäjä paikalle, niin ei pääse kulumaan liikaa nuo kaviot, vaikka Piirrolla kohtuullisen hyvä kavioaines onkin.


Sitten palataankin siihen asiaan, minkä vuoksi alunperin tänne tulin kirjoittelemaan: käytiin siis maanantaina uittoreissulla ensimmäistä kertaa ikinä! Köpöteltiin reilu viiden kilometrin lenkki ensin järven rannalle, jossa odotti Tero ja velipoika huoltojoukkoina auton kanssa. He siis toivat meille juotavaa, pyyhkeet, vaihtovaatteet ja hevosille päitset ja narut mukana, että  pystyttiin uiton jälkeen hetki lepäilemään ja kuivattelemaan ennen takaisin lähtemistä. 

(Osa kuvista todella huonolaatuisia, koska kännykällä otettuja ja aurinko paistoi suoraan vasten)

JEEE VETTÄ!
Piirto oli kuin vanha tekijä veteen menemisessä. Muut vähän arastelivat aluksi kastautumista, niin Piirto saapasteli korvat tötteröllä suoraan veteen ja oli siellä kuin kotonaan. Pidin sen aluksi varmuuden vuoksi koko ajan liikkeessä, ettei se keksi tehdä samaa temppua kuin viimeksi kahlaillessa, eli ruveta makaamaan tai piehtaroimaan rantavedessä. Se käyttäytyi kuitenkin todella mallikkaasti, ja muutkin hepat tulivat mieluusti perässä, kun yksi oli jo valmiiksi siellä.

Kävin muutaman kerran uimassa ihan kunnolla syvemmällä, jossa Piirto tykkäsi leikkiä sukellusvenettä tunkemalla turvan veden alle ja puhaltelemalla kuplia :D Heti kun kaviot osui pohjaan, tuli hirveä kiire ottaa muutama vauhdikkaampi pomppu, että päästiin takaisin pitävälle pohjalle. Kyydissä oli kuitenkin helppo pysyä napppaamalla kiinni Piirron takkutukasta. 


 
 
 
Tuo päivä oli niin mahtava, että on päästävä vielä uudestaan tämän kesän aikana käymään porukalla tuolla rannalla. Piirto oli innoissaan ja kaikilla oli hauskaa, voiko enempää toivoa? Uimisen jälkeen laitettiin hepat puihin kiinni ja ne saivat syöpötellä ruohoa ja kuivua sillä aikaa, kun me huolehdimme omasta nestetankkauksesta. Takaisin kävellessä Piirto oli hyvin väsyneen oloinen, jouduin välillä muistuttamaan, että pitäisi ihan oikeasti jaksaa kävellä, että päästään saman päivän aikana vielä takaisin tallille. Aiemmin hieman jännitystä aiheuttanut moottoritien ali menevä tunnelikaan ei jaksanut enää hetkauttaa, vaan siitä mentiin löysin ohjin pää painoksissa läpi.

 
Taukki...

5 kommenttia:

  1. Voi kun kuullostaa ja näyttää niin kivalta! Olis kiva päästä joskus A-poninkin kanssa uimaan... -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella kivaa! Kannattaa lähtee vaikka vähän kauemmaks joutuskin menemään :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia! Tässä lähiaikoina olisi tarkoitus päästä omaakin tammaa uittamaan, odotan innolla :) Aiemmin en sitä olekaan päässyt uittamaan, mutta kahlaamassa ollaan käyty Ypäjän leireillä. Mukavan näköinen uittopaikka teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uittaminen on vaan niin huippua :) tuo ranta on just hyvä, se on aiemmin ollu yleinen ranta mut nyt lähinnä koiratreenikäytössä. Tosi hyvä pohja ja sopivan syvää :)

      Poista
  3. Ihan parasta! :D Aikamoista luksusta kun on huoltojoukot ja kaikki. ;)

    VastaaPoista