perjantai 16. tammikuuta 2015

Turhauttavaa..

Välillä pitää olla niitäkin päiviä, kun kaikki ei suju niin kuin elokuvissa. Lauantai oli sellainen. Mietin jo että kirjoitanko lauantain ratsastuksesta mitään, kun turhautti niin paljon, mutta ajattelin että parempi purkaa tänne ja tuleepahan kirjoitettua rehellisesti myös näistä huonommista treeneistä. Periaatteessa ei edes mennyt niin kauhean huonosti, mutta itsellä meinasi usko loppua ja epätoivo iskeä, kun tuntui, että aiemmin niin hyvin sujuneet asiat olivat hävinneet tamman päästä aivan kokonaan. Onneksi ongelmiin löytyi kuitenkin nopeasti syy ja isompaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.

Söpöliini 
Aloitetaanpa siis alusta. Lähdettiin lauantaina heti aamusta ennen yhdeksää tarpomaan naapuriin maneesille. Valitettavasti reitti kulkee pellon reunaa pitkin, ja tottakai täällä oli edelliset kolme päivää tullut lunta aivan jatkuvalla syötöllä ja pellolla se hanki olikin Tessaa mahaan asti. Matka maneesille meni ihan kivasti, tosin Tessa taisi väsähtää jo hangessa kävelystä jonkin verran. Otin aluksi käyntipuomeja ja ihan vain käpöstelin ympäri maneesia, että tamma rauhottuisi ja rentoutuisi kunnolla ja saisi myös tasata hengitystään. Varsinaisesti se ei jännittänyt uutta paikkaa kuin ensimmäisten minuuttien ajan, mutta muuten se liikkui todella jäykästi ja häsläsi ihan hirveästi päällään. 

On todella ärsyttävää, kun tietää miten hevonen voisi olla paljon parempi ja vielä edellisellä kerralla olikin kuin eri hevonen kun sillä ratsasti. Aluksi arvelin oudon käyttäytymisen johtuvan vain uudesta paikasta ja osittain väsymisestä kun joutui kävelemään syvässä lumihangessa, mutta toisin kuin yleensä, nyt tilanne ei helpottanut kun ravailin ympäri maneesia ja pyysin liikkumaan rennosti eteen. Suoralla uralla liike oli ihan hyvää ja rennon aktiivista, mutta heti kun käänsin ympyrälle tai lyhyelle sivulle, liikkuminen muuttui töksähtäväksi ja taipumisesta ei ollut tietoakaan. Rennosti se meni puomien yli kun ravissa niitä mentiin, mutta huomasin, että Tessa pelasi kuolaimella tosi paljon eikä keskittynyt mihinkään muuhun. Otettiin siinä sitten turpahihna kokonaan pois, ajatellen että jos se vaikka painoi ikävästi johonkin, kun nyt oli normaali meksikolainen käytössä micklemien sijaan. Vähän tilanne helpotti, mutta ei Tessa kuitenkaan tuntunut ihan normaalilta selkään, vaikkakin meni todella kivasti kahta puomia kun otettiin laukassa innarivälillä lyhyellä sivulla muutaman kerran molempiin suuntiin.  

Lopeteltiin treenit, kun tuntui, että Tessa ei ainakaan paremmaksi muutu ja se alkoi jo ihan kunnolla väsyä, vaikka ei oltukaan kuin reilu puoli tuntia oltu maneesilla. Tessa sai kävellä sen aikaa kun raivailtiin puomit paikoilleen ja sitten lähdettiin tarpomaan takaisin kohti tallia ja loppukävelyille. Tallissa sitten rupesin miettimään ongelman aiheuttajaa ja hyvin suurella todennäköisyydellä syy on hammaspiikeissä. Seuraavana päivänä kokeilin vielä toisella kuolaimella maastakäsin, niin Tessa puri todella pahasti oikealle puolelle kiinni, kun taas vasen oli ihan ok. Nopeasti on piikkejä tullut, sillä raspautin Tessan heti kun se minulle tuli, eli pari kuukautta sitten. Tai sitten viimeksi on jäänyt jotain huomaamatta ja nyt tilanne on huonontunut. Onneksi pari muutakin tallilaista oli juuri eläinlääkärin tarpeessa, joten saadaan nopeasti hammashuolto hoidettua samalla käynnillä muiden kanssa. Siihen asti mennään kevyemmin. Nyt olen parina päivänä juoksutellut päitsillä ja käynyt maastakäsin taluttelemassa, ratsastukset olen hoitanut hackamorella, jonka kanssa tamma on todella rauhallinen ja rento ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti